Kysymys
Lopettamisen tukiNikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Lellu
Ikä: 13-15v
Olen raskaana ja käytän nuuskaa. Miten pääsen siitä eroon? Olen raskaana ja käytön aktiivisesti nuuskaa. Miten pääsen eroon siitä
Fressis

Hei!

Kiitos Lellu kysymyksestäsi. Kerrot, että olet raskaana ja haluaisit päästä eroon nuuskan käytöstä. Nuuskan käytön lopettaminen onkin vastuullisesti ja hienosti ajateltu! Se on tärkeää paitsi sinun terveytesi myös sikiön terveyden ja muutenkin raskauden kannalta.

Nuuskan käytön lopettamiseen on tärkeä valmistautua ja saada siihen tukea. Sen tähden rohkaisenkin sinua ottamaan neuvolassa esille nuuskan käyttösi ja halusi lopettaa. He osaavat auttaa sinua tässäkin asiassa parhaiten, koska tuntevat sinut ja tilanteesi paremmin.

Tässä kuitenkin muutama vinkki käytön lopettamiseen, joita voit hyödyntää ennen kuin saat ajan neuvolaan.

  1. Sinun on hyvä kertoa tästä upeasta päätöksestäsi lopettaa myös jollekin luotetulle aikuiselle ja ystävällesi. He osaavat sitten tukea ja kannustaa sinua lopettamisessa ja auttavat sinua pysymään päätöksessäsi. Älä jää yksin tämän asian kanssa.
  2. On tärkeää myös miettiä syitä sille, miksi haluaa lopettaa ja mikä auttaisi pysymään tässä päätöksessä. Esimerkiksi lapsen terveys ja hyvinvointi ja sinun oma jaksamisesi voivat olla vahvoja syitä sinulle. Kirjoita ylös tavoitteesi ja muistuta itseäsi niistä säännöllisesti.
  3. On tärkeä miettiä tilanteita, tunteita ja ympäristöjä, joissa sinun yleensä tekee mieli käyttää nuuskaa ja varautua niihin etukäteen. Mieti siis valmiiksi, mitä muuta voisit tällaisessa tilanteessa tehdä. Voisitko esimerkiksi lähteä ulos kävelylle tai soittaa kaverille? Muista myös antaa itsellesi kiitosta hetkistä ja päivistä, kun et ole käyttänyt nuuskaa.
  4. Muista olla kärsivällinen ja armollinen itsellesi. Lopettaminen voi olla haastavaa, ja voi olla, että kohtaat takaiskuja matkan varrella. Jokainen päivä ilman nuuskaa on kuitenkin merkittävä teko teille molemmille. Älä jää yksin, vaan pyydä rohkeasti apua. Uskon, että pystyt siihen!

Kerrot iäksesi 13-15 -vuotta. Kysymyksesi herättää meissä huolen, koska olet alle 16-vuotias, ja kerrot olevasi raskaana. Alle 16-vuotias on suojaikärajan mukaan erityisen suojelun tarpeessa seksuaalisilta teoilta. Viestistäsi ei käy ilmi mitään muuta raskauteen liittyen, kuten sitä, millaisen tilanteen seurauksena olet tullut raskaaksi.  Onko seksikumppanisi ollut kanssasi saman ikäinen vai sinua vanhempi? Rikoslain mukaan yli 16-vuotias ei saa olla seksuaalisesti kanssakäymisessä alle 16-vuotiaan kanssa. Jos näin on ollut, rohkaisen sinua kertomaan asiasta luotettavalle aikuiselle. Voit ottaa asiasta yhteyttä myös Riku ry:n chatiin, jonka löydät täältä.

Oletkohan käynyt raskaudesta jo neuvolassa? Terveysasemalle/neuvolaan on hyvä olla yhteydessä pian positiivisen raskaustestin tuloksen jälkeen, jotta saa ajoissa tarvittavaa ohjausta ja neuvontaa raskauteen liittyen. Entä tietääkö huoltajasi, tai jokin muu turvallinen aikuinen raskaudestasi? Jos asian jakaminen ei ole mahdollista huoltajien kanssa, asia on erittäin tärkeä ottaa puheeksi jonkun turvalliseksi kokemasi aikuisen kanssa. Älä siis jää tässä tilanteessa yksin.

Toivottavasti tästä vastauksesta on sinulle apua. Toivon myös, että sinulla on läheisiä ihmisiä ympärilläsi ja olet käynyt jo neuvolassa. Jos sinulla ilmenee mitään muuta kysyttävää asiaan liittyen, älä epäröi olla meihin yhteydessä uudestaan. ❤ Voit ottaa yhteyttä myös Väestöliiton seksuaalineuvontachatiin.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
NikotiinituotteetNuuska

Nuuskamyytit: Tiedätkö, mikä on totta?

Parantaako nuuska suorituskykyä, keskittymistä, palautumista tai ruuansulatusta ja onko nuuskaaminen vain tapa?

Artikkeli
Lopettamisen tukiNikotiinituotteetNuuska

Kuusi syytä lopettaa nuuskaaminen

Oletko väsynyt nuuskakoukkuun? Haluatko suojella terveyttäsi, jaksaa paremmin, säästää rahaa, ja olla parempi roolimalli nuoremmille? Jos vastasit kyllä, voisi olla aika harkita nuuskaamisen lopettamista.  

Artikkeli
Nuuska

Ostitko kaverilta nuuskaa tai tilasit nuuskaa netistä? Seuraamukset voivat yllättää

Nuuskaa ei saa Suomessa myydä, välittää tai ostaa. Katso infograafimme jossa kerrotaan tarkemmin seuraamuksia nuuskan ostamisesta Suomessa voi olla.

Artikkeli
NikotiinituotteetNuuska

3 syytä, miksi nuuska ei ole fresh

Jättämällä nuuskan käytön väliin säästyy monenlaiselta harmilta. Tsekkaa 3 syytä, miksi nuuskan käyttö ei kannata.

Artikkeli
Nuuska

7 syytä, miksi nuuska on PA…haa urheilijalle

Nuuskan sisältämä nikotiini rasittaa kehoa jo ennen urheilemista. Katso infograafista miten nuuska pilaa urheilusuorituksesi.

Video
NuuskaSähkösavukeTupakka

FromTheBushes: ”Meidän suhde nikotiiniin?”

Youtube-videollaan FromTheBushesin Harri ja Petri kertovat suhteestaan nikotiinituotteisiin: tupakkaan, nuuskaan ja sähkötupakkaan.

FromTheBushes

Artikkeli
Nuuska

10 x näin eroon nuuskasta

Nuuskaamisen lopettaminen: tee elämäsi paras päätös ja heivaa nuuska huulestasi lopullisesti.

Artikkeli
Nuuska

”Näkyykö nuuskankäyttö?” ja 8 muuta kysymystä nuuskasta ja suusta

Mietityttääkö sinua, huomaako hammaslääkäri nuuskan käytön? Entä mitä muuta hammaslääkäri näkee suusta? Otimme selvää.

Artikkeli
NuuskaTupakka

Röökikroppa.fi menee ihon alle

Sukella sisään Röökikroppaan ja tutki miten tupakka ja nuuska vaikuttavat kehoon.

Kysymys
NikotiinipussitNikotiinituotteetNuuskaSähkösavukeTupakka
Nimimerkki: Tyyppi
Ikä: 9-12v
Näkyykö nikotiini verikokeissa? Näkyykö verikokeessa jos käyttää nikotiinia ja jos näkyy niin kerrotaanko siitä vanhemmille jos on 12?
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi!

Verikokeista on teoriassa kyllä mahdollista tutkia nikotiinia, mutta tavallisten verikokeiden yhteydessä nikotiinia ei verestä tutkita. Tämän puolesta verikokeita ei kannata ainakaan siis jännittää tai jättää niihin menemättä. Eikä sinun tarvitse siis myöskään pelätä, että vanhempasi saisivat tietää nikotiinituotteiden käytöstä tätä kautta 😊

Haluaisin kuitenkin rohkaista sinua miettimään, voisitko jutella nikotiinituotteiden käytöstä itse vanhempiesi kanssa? Voit ehkä pohtia miksi tuotteita käytät ja mitä niistä ylipäätään ajattelet, ja kertoa sen heille? Näin ollen sinun ei tarvitsisi myöskään jännittää sitä että jäät heille käytöstä jotain muuta kautta kiinni.

Voi olla, että odotat vanhempiesi reaktion olevan jollain tavalla ikävä, koska et selvästi halua vanhempiesi tietävän asiasta. On luonnollista, että vanhempien huoli sinun terveydestäsi saattaa näkyä ulospäin vahvana reaktiona tällaiseen asiaan. Siksi olisikin hieno juttu, jos ottaisit asian itse puheeksi – reaktio asiaan voi olla sen myötä lempeämpi.

Vanhempiesi mahdollinen huoli nikotiinituotteiden käytön vaikutuksista terveyteesi on toki aiheellinen. Nikotiinista ei ole sinun ikäisellesi nuorelle valitettavasti muuta kuin haittaa.

Joskus voi tuntua, että tuotteiden käytöstä on ”hyötyä” esimerkiksi kaverisuhteissa. Onkin hyvä pohtia, onko käytöstä aiheutuvat hyödyt, mitä ikinä koetkaan niiden olevan, sen arvoisia, että vahingoitat terveyttäsi jatkamalla tuotteiden käyttöä. Lopettamalla käytön säästyt monilta haitoilta, joita nikotiinituotteiden käyttö aiheuttaa. Voit lukea niistä halutessasi lisää Fressiksestä.

Jos sinua mietityttää jokin muu asia nikotiinituotteiden käyttöön liittyen, voit aina laittaa meille uuden kysymyksen! Mukavaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
NikotiinipussitNikotiinituotteetNuuskaSähkösavukeTupakka

Miksi nikotiinittomuus on urheilijalle hyvä valinta?

Jos urheilijana haluaa saavuttaa huippusuorituksia ja ylläpitää terveyttään, kannattaa pysyä erossa nikotiinia sisältävistä tuotteista.

Kysymys
Lopettamisen tukiNikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Mörkö
Ikä: 16-18v
Kuinka nopeasti nuuskan aiheuttamat haitat parantuvat ja mitä vinkkejä olisi lopettamiseen? Olen nyt käyttänyt nuuskaa noin 3 vuotta mitä vinkkejä olisi nuuskan käytön lopettamiseen ja kuinka nopeasti nuuskan haitat parantuvat
Fressis

Hei,

Hieno juttu, että pohdit nuuskan käytön lopettamista!

Lopettamiseen voi olla monta tietä ja keinoa, jokaisella omanlainen. Kerron sinulle nyt prosessimaisen esimerkin siitä, millä tavalla voit kokeilla lopettamista.

Aloita tekemällä päätös lopettamisesta, ehkä olet niin jo tehnytkin, koska laitoit meille viestiä 😊 Päätöksen tekemisessä auttaa, kun pohdit niitä syitä, miksi haluat lopettaa käytön. Jos kaipaat motivointia ja hyviä perusteluja lopettamiselle, voit kokeilla pyöräyttää Hyvä syy -hyrrää ja poimia sieltä vinkkejä. Seuraavaksi voit sitten tehdä päätöksen päivästä, jolloin lopetat.

Lopettamispäätöksen tekemisen jälkeen alkaa valmistautuminen lopettamiseen. Aloita tutkimalla riippuvuuttasi testin avulla. Mikäli huomaat, että olet voimakkaasti riippuvainen nikotiinista ja lopettaminen on vaikeaa, voit keskustella asiasta esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa. Terveydenhoitaja tai lääkäri osaa arvioida millaista tukea tarvitset lopettamiseen. On myös tärkeä pohtia valmiiksi tilanteita, joissa saatat retkahtaa käyttämään nuuskaa – miten aiot taistella nuuskanhimoa vastaan? Mitä mukavia asioita voisit tehdä nuuskaamisen sijaan? Voit esimerkiksi soittaa ystävällesi, lähteä ulos tai liikkumaan. Lataa puhelimeesi myös maksuton Erovirasto –sovellus, joka auttaa ja motivoi sinua lopettamisessa.

Lopettaminen vaatii uusien tapojen ja toimintamallien opettelemista, jotka korvaavat nuuskan käytön. Se vaatii siis myös sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä. Kun mielesi tekee nuuskaa, yritä kiinnittää huomiotasi muihin asioihin ja tehdä niitä asioita, joita olet ennalta pohtinut nuuskaamisen tilalle.

Nikotiinin vaikutukset alkavat vähitellen, muutaman päivän sisällä lopettamisesta hiipua. Tilalle tulee vieroitusoireita, kuten esimerkiksi ärtyisyyttä, levottomuutta, alakuloisuutta, unettomuutta, keskittymisvaikeuksia, nuuskanhimoa, ruokahalun lisääntymistä, hikoilua ja päänsärkyä. Myös nämä vieroitusoireet hälvenevät ja lopulta katoavat ajan kuluessa. Mikäli et pärjää vieroitusoireiden kanssa, ota jälleen yhteyttä terveydenhuoltoon, josta saat apua oireiden kanssa selviämiseen. Vieroitusoireista selviytymistä tukee, kun nukut riittävästi, liikut ja syöt terveellisesti.

On myös hyvä kertoa lopettamisesta läheiselle ihmiselle, joka voi tukea sinua lopettamisessa. Nuuskan käytön lopettamiseen tarvitaan joskus useita yrityksiä. Jos sorrut käyttämään nuuskaa tai muita nikotiinituotteita, yritä lopettaa uudelleen. Muistuta itseäsi säännöllisesti siitä miksi haluat lopettaa. Kun jatkat nuuskatonta elämää, alat huomata sen positiivisia vaikutuksia, ja päätöksesi pysyä ilman, vahvistuu.

Kysyit vielä myös siitä, kuinka nopeasti nuuskan haitat parantuvat. Nuuskan aiheuttamat limakalvovauriot paranevat useimmiten melko pian sen jälkeen, kun nuuskaamisen lopettaa. Pitkään käytettynä nuuska voi aiheuttaa myös ienvetäytymiä, ikenien syöpymistä ja hampaan kiinnityskudoksen löystymistä. Nämä muutokset ovat valitettavasti pysyviä. Minkälaisia muutoksia olet huomannut suussasi nuuskaamisen takia? Hammaslääkäri osaa arvioida parhaiten nuuskan aiheuttamia haittoja suussa, joten jos esimerkiksi suusi terveys sinua huolettaa, kannattaa rohkeasti mennä vielä hammaslääkärin juttusille.

Tsemppiä matkaan lopettamisen polulla! Sitä päätöstä et tule katumaan! Voit lukea lisää nuuskan käytön lopettamisesta ja tukipalveluista täältä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Video
Lopettamisen tukiNikotiinituotteetNuuskaSähkösavukeTupakka

Jennysvoices: ”Tunnistatko tupakka- ja nikotiinituotteiden piilomainonnan?”

Youtube-videollaan Jenny Pitkänen, eli Jennysvoices kertoo, miten paljon ja erilaisissa tilanteissa tupakka- ja nikotiinituotteita valmistavat yritykset pyrkivät koukuttamaan nuoria tuotteisiinsa. Katso Youtube-video tai lue tekstivastine alta saadaksesi tietoa myös...

Artikkeli
NikotiinituotteetNuuskaTupakka

Miksi kannattaa pitää tumppitalkoot?

Tupakan ja nuuskan vaikutusta ympäristöön pohtivat kesätyöntekijät Aku ja Leo.

Testit

Hyvä syy lopettaa tupakan ja nuuskan käyttö

Pyöräytä pyörää niin saat hyvän syyn pysyä erossa nikotiinituotteista!

Pyöräytä pyörää
Video
NikotiinituotteetNuuska

Mauton: ”Mun tarina nuuskan käytöstä”

Mauttoman ensimmäinen nuuskan testaaminen tapahtui joukkuekavereiden kehotuksesta ja aiheutti sen, että hän muuttui valkoiseksi ja oksensi. Kokemuksen jälkeen Mauton sanoi itselleen, ettei testaisi enää koskaan nuuskaa, mutta ryhmäpaineen myötä...

Video
NikotiinituotteetNuuska

Jalmafi: ”Elin kuten Teemu Selänne”

Tubettaja Jalmari elää videollaan vuorokauden kuten Teemu Selänne ja kertoo, miksi nuuska ei kuulu urheiluun! ”Jos haluaa menestyä NHL:ssä pitää antaa kaikki itsestään – siksi minä en ole koskaan...

Video
Lopettamisen tukiNikotiinituotteetNuuska

Oon jääny koukkuun nuuskaan ja kaverit ei halua, että käytän | BuenoAsk

Oon jäänyt koukkuun nuuskaan ja kaverit ei halua, että käytän. Mitä teen? Voit olla kiitollinen siitä, että sinulla on välittäviä kavereita. Tilanne voisi myös olla toisinpäin, jolloin kaverit yllyttäisivät...

Video
Lopettamisen tukiNuuskaYleinen

Kertooko hammaslääkäri nuuskaamisesta vanhemmille?

Kertooko hammaslääkäri nuuskasta vanhemmille? Hammaslääkäreitä sitoo vaitiolovelvollisuus, myös alaikäisen kohdalla. Hammaslääkäri tai suuhygienisti ei siis kerro nuuskaamisesta vanhemmille. Mikäli hammaslääkärissä käy vanhempien kanssa, on hyvä huomioida, että hammaslääkäri saattaa...